|
|
|||
|
13.12.2006 - 22:04
Graduni, Vaikuttavuusarvionti
kirjaston käyttäjälähtöisen arvioinnin välineenä: tapauksena Tampereen
yliopistollisen sairaalan lääketieteellinen kirjasto, on nyt saatavilla Internetissä Tampereen yliopiston tutkielmatietokannassa.
Uskokaa tai älkää, muistin tätä kirjoittaessani jo otsikkoni ulkoa;
keskiviikon gradunvalmistujaispuurojuhlassa ei onnistunut.
13.12.2006 - 11:53
Jos
joku hypoteettisesti kysyisi minulta neuvoja gradun tekemiseen, niin
jakaisin auliisti opettavaisella äänellä seuraavia neuvoja:
10.11.2006 - 12:24
Kello 11:57 totesin, että nyt vielä viimeinen lause. Neljätoista minuttia - ja tarkalleen ottaen kolme lausetta - myöhemmin päätin, että nyt se on siinä. Se on valmis. Tai ainakaan minä en enää koske siihen.
Tänä viimeisenä aamuna olen lisännyt lähdeluetteloon yhden artikkelin lisää, leipätekstiin kymmenisen uutta lausetta ja aika monta lauseen paikan vaihdosta. Löysin vielä pari et al.:ia ym.:n sijasta ja yhden viittauksen väärään alalukuun. Olen hekumoinut jo kuukausia sillä, mitä kaikkea aion tehdä tämän hetken koittaessa. Vaikuttaa siltä, että nyt palkitsen itseni ruokalakeitolla, sitten hoidan työn sähköisen palautuksen koukerot, ja sitten menen kotiin juomaan punaviiniglögiä, pelaamaan konsolipelejä ja syömään ehkä palan suklaata. Toisaalta pinnan alla kuplii myös hysteerinen riemu tämän hetken viimeinkin koittaessa. (Tähän liittyy esimerkiksi se, että kun lounaspoissaolon aikana tapahtuvia katastrofeja varten lähetän gradutiedostosta varmuuskopion sähköpostiini, olen ahdistunut siitä, ettei viestin otsikkoon pysty tekemään caps lockia enemmän huomiota herättäviä tyylillisiä kommervinkkejä osoittamaan, kuinka tärkeä viesti liitetiedostoineen on kyseessä. Tilanne ikään kuin vaatisi nyt neonvärejä ja kuvaruudun reunasta reunaa rullaavia, vilkkuvia tekstejä ilotulitustaustalla.) 09.11.2006 - 12:23
Ohjaaja tavattu ja saatu lupa gradun palauttamiseen SILLÄ EHDOLLA, että viilaan vielä loppulukua.
Tekele oikoluetettu vertaisarvinissa. Löydetty kaksi vähän noloa virhettä viittauksessa ja lähdeluettelossa. Paitsi etteivät ne nyt enää ole noloja, kun ne ovat korjatut. Enää yksi juttu tehtävänä. Se vaatii noin viiden, kuuden lauseen kirjoittamista, mutta helskutisti aivotyötä ja keskittymistä, että ne lohkeaisivat ajatusmassasta kaunismuoisina ja asettuisivat juuri oikeisiin paikkoihin. Tätä pikku työtä ei helpota yhtään se, että olen viettänyt tutkielmani kanssa niin pitkään aikaa niin tiiviisti, että olen oikeastaan lakannut hallitsemasta kokonaisuutta, tullut täysin sokeaksi sille. Sisäistä tyyneyttä nakertaa hieman sellainen hiipivä tunne, että ihan kaikki tässä kokonaisuudessa ei nyt ole ihan niin täysin kohdallaan kuin voisi olla, mutta älkää huoliko: minulla ei ole koskaan ollut perfektionismiblokkia, joka estäisi töiden valmiiksi saamisen. Sisäistä asioiden kehittelijääni saan toteuttaa tämän projektin suhteen työnantajalle kirjoittamassani erillisessä raportissa, jonka vääntämisen olen jo aloittanut. 03.11.2006 - 14:13
Tampereen yliopiston gradut näyttävät nykyään tältä. Arvelisin, että koko on A4, mutta en ole varma.
Nimim. Viilaamme, säädämme ja keskitymme muutenkin yksityiskohtiin. |
Kirjoittaja
Kyllä tästä vielä gradu tulee.
Graduapuja
Verkkolähteitä
|
||