Kaikki hyvät ja pyhät aikeeni miettiä gradua joutuivat, tai näkökulmasta riippuen pääsivät, jäähylle yllättävän työllistymisen vuoksi. Työkokemushan on arvokkaampaa kuin painossaan kultaa; jos sitä erikseen tarjotaan, sitä on otettava.

Gradun ajatteleminen on siis jäänyt vähemmälle. Sen sijaan olen hankkinut graduoppaan. Vastapainon poistomyynnistä hankittu Iso gee - gradua ei jätetä! sisältää lyhyitä, kevyitä ja humoristisia kertomuksia gradun tekemisestä. Kirjoittajakaartista löytyvät mm. Jyrki Lehtola, Pasi Heikura, Merja Kinnunen ja Mikko Lehtonen.

"Gradusta tulee liian iso, jos se on godzillan kokoinen. Vähättelystä on puolestaan kyse silloin, kun tutkielma alkaa muistuttaa teletappia. Todellisuudessa kyse on äkäisen menninkäisen kokoisesta työstä, joka tuottaa hikeä ja vaivaa mutta joka on siitä huolimatta mahdollista saada valmiiksi.

(Lainaus takakansitekstistä.) Tämä on siitä surkea kirjallisuusarvostelu, että todellisuudessakaan en ole päässyt takakantta pidemmälle. Vuosi alkaa siis joka tavalla huonosti syntymätöntä graduani ajatellen.

Kinnunen, Merja; Löytty, Olli (toim.): Iso gee: gradua ei jätetä! Vastapaino. Tampere, 1999.