En oikein voi uskoa, että kirjoitin nuo otsikon sanat.

Parin viikon jälkeen kävin ohjaajan juttusilla. Työ näyttää kuulemma hyvältä, ja olin omastakin mielestäni oivaltanut paljon uutta analyysoinnin mahdollisuuksista sitten viime näkemän. Gradu alkaa kuulemma olla kuosissaan, ja aloin innolla suunnitella saman tien loppuviilausta tarvitsevien osioiden muokkaamista... paitsi että. Sainkin vähän yllättävän työtarjouksen, akuutin sellaisen, ja nyt on mennyt jo monta viikkoa niin, etten ole ehtinyt keskittyä kokonaisuuteen.

Joitain pieniä kauneusvirheiden korjailuja ja parin uuden lähteen selailua olen ehtinyt tehdä, mutta suurimmat loppurutistuksen paikat ovat vielä edessä. Tällä viikolla ehdin viimeinkin keskittyä oikein kunnolla, ja tarkoitus olisi saada päätelmäluvun versio lähtemään ohjaajalle viimeistä vilkaisua varten perjantaihin mennessä, jolloin voisin ehkä käydä vastaanotolla ensi viikolla, ja palauttaa gradun sitten sitä seuraavalla (jos millään elämääni ohjaavalla yliluonnollisella taholla ei ole mitään sitä vastaan). Joka tapauksessa aion olla Informaatiotutkimuksen laitoksen yleisenä tenttipäivänä 8.12. kypsyyskokeessa ja osallistua valmistuneiden juhlaan 15.12.

Piste!