Nyyti ry:n gradusivuilta löytyy rohkaisevia kirjoituksia ja esimerkkejä elävästä elämästä graduaan pelkäävälle. Siis juuri minun kaltaiselleni ihmiselle. Erityisesti uskontotieteellisestä näkökulmasta gradun olemusta pohtiva kirjoitus Gradu siirtymäriittinä vetoaa minuun.

Pelkään siis graduani. Gradu ei ole pelkkä tietellistä kypsyyttä osoittava pikku tutkielma. Gradun valmistuminen tietää sitä, että elämä mullistuu pohjia myöten. Seitsemänvuotiaasta asti aina jonkinlainen koulutuslaitos on antanut tekemistä vaihtelevalla valinnanvapaudella. Elämällä on ollut suunta. Ja päivähoitopaikka. Kun opiskelu loppuu, tulenkin olemaan ensimmäistä kertaa täysin tyhjän päällä. Se pelottaa. Välivuosi tai pari lukion jälkeen olisi varmaan auttanut suhtautumaan asioihin toisin.

Kavereiden alkaessa jättää omia valmistumiseen johtavia lopputöitään ja vastaaviaan olen huomannutkin, ettei elämä lopukaan gradun jättämiseen. Laskujeni mukaan ainakin kuusi kaveria valmistelee graduaan/lopputyötään, seitsemän on valmistunut vuoden sisällä tai käytännöllisesti katsoen valmiina. Opiskelun loppuminen alkaakin vaikuttaa ihan arkipäiväiseltä jutulta.

Valmistuminen ei tosin ole kavereiltakaan poistanut sitä ongelmaa, että elämä tulee muuttumaan. Radikaalistikin. Opiskelijan tukiverkko viedään pois. Edessä on joko tulevaisuus hanttihommissa opiskelupaikkakunnalla tai muutto oman alan työn perässä paikkaan X, jonne kavereita ei tietenkään saa mukaan. Työelämä uudessa paikassa tuskin tulee sosiaalistamaan samaan tapaan kuin opiskelijaelämä.

Omaan tieteelliseen suorituskykyyn kohdistuvat pelot ovatkin sitten pieni asia näiden rinnalla.