Ruudulla, Wordissa, välkkyy 1 -tason otsikko nimeltään "Abstrakti". Olen aivan poikki, kettuuntunut, ihan mental case ja pää räjähtämäisillään (kiitti vaan neuvosta laittaa sotkun välttämiseksi sanko päähän).

Eräpäivä on vasta keskiviikkona, mutta alkava viikko niin kiireinen, että työ on onneksi saatavakin valmiiksi viimeistään tänään. Ja on sitä tehtykin. Loppuillan voisin tehdä jotain kivaa.

Asunto on täynnä yhteen niitattujen aanelosten kasoja. Tuossa kasassa ovat tässä vaiheessa hyödyttömät artikkelit, tuossa kasassa ne, jotka olen jo periaatteessa ammentanut kuiviin, mutta joista voisi vielä muutama tiedon  tippa olla puristettavissa, tuossa ne, joita käytin viimeisessä vaiheessa. Viikonlopun kymmentuntinen selaa ja referoi -urakka alkaa tuntua korvien välissä jo siinä määrin, että silmissä vilisevät termit ja lainaukset, jotka olisivat juuri tällä hetkellä tärkeitä, mutta missäs paperissa ne nyt taas olivatkaan. Oliko se jokin naisen kirjoittama artikkeli? Melkein saan päähäni, millä asteella suttuinen se artikkelin skannaus oli... kurotan lattialta paperia ja ajattelen, että täytyisi varmaan alleviivata. Löydettyäni kynän olen jo ehtinyt hukata kädessäni olleen artikkelin ja kahlata pinojen läpi niin, että järjestys on mennyt sekaisin. Poimin jonkin pinon lattialta ja selailen päällimmäisiä lehtiä. Aivan kuin en olisi koskaan lukenutkaan tätä artikkelia. Kuitenkin siinä on alleviivauksia ja muistiinpanoja minun käsialallani. Toisessa ääripäässä uuden artikkelin lukeminen tuntuu kumman tutulta, eikä ihmekään, sillä pienellä tutkimusalalla ne viittaavat jatkuvasti toisiinsa ja samat ajatukset ja samat lainaukset esiintyvät niissä ristiin rastiin...

Tätä kaikkea tusina kertaa ja alkaa tuntua siltä, että sanojen sijamuodot eivät enää taivu mielessä oikein ja että tämä kirjallisuuskatsaus on todellakin nyt tässä. Valmis, tai ainakin loppuun kirjoitettu tässä vaiheessa.

Huomenna seminaarissa on vuorossa kahden muun seminaarilaisen töiden käsittely.