Aloitin kerrankin edes suunnilleen hyvissä ajoin seminaarin kotitehtävän teon. (Muilla kerroilla ajattelemisenkin aloittaminen on mennyt palautuspäivän aamuun.) Heräsin omia aikojani jo puoli kahdeksalta, ja koska työvuorot ovat supistuneet neljään tuntiin, aikaa oli tehdä hieman alustavia aineiston hakuja.

Hakeminen tuntui sujuvan liiankin jouhevasti; pelkällä ylimalkaisella selailulla ja viitteiden muistiinlaittamisella ensimmäisistä mieleen tulevista tietokannoista kertyi aivan tuhoton määrä mahdollisesti tärkeisiin tiedonlähteisiin vieviä viitteitä. Joko tämä työni, jossa saan välillä tehdä aineistohakuja muille, on prepannut minua tätä hetkeä varten liiankin hyvin, tai sitten selailuni ja silmäilyni on todellakin ylimalkaista, liian ylimalkaista.

Olen nyt kartoittanut kaksi aihealuetta kolmesta eli kirjastojen arviointia yleensä ja erityisesti vaikuttavuusarviointia, ja Refworksissa on tallessa jo 45:n opuksen tiedot. Silmäilin hieman kolmatta eli (sairaanhoitoalan ammattilaisten) ammattiin liittyvää tiedonhankintaa, ja sieltäkin aiheeseen edes joten kuten liittyvää materiaalia kyllä löytyy runsain mitoin. Ongelmani taitaa ollakin siinä, miten nyt erottelen tuosta massasta ne, joista on oikeasti hyötyä?

Tunnelma gradun suhteen on tällä hetkellä oikein hyvä. Attilan kirjastosta löytämäni opukset - ne, jotka jaksoin sieltä yhdellä kertaa kantaa - vaikuttavat jännällä tavalla mielenkiintoisilta, koska niitä kultaa nyt gradun hehku.