Graduaan suunnittelevan hyvä apulainen tuntuu olevan RefWorks-viitteidenhallintapalvelu. Useat yliopistokirjastot - Tampereen yliopisto muiden muassa - tarjoavat palvelua asiakkaidensa käyttöön. Palveluun pääsee käyttämällä sitä ensimmäisen kerran yliopistoverkon sisältä ja rekisteröitymällä. Tämän jälkeen RefWorks on Internetin kautta käytettävissä mistä tahansa.

Refworksiin voi kerätä siis viitteitä. Kun löydän mielenkiintoisen kirjan tai artikkelin, voin liimalapun tai kaupan kuitin kääntöpuolen sijasta laittaa tiedot ylös keskitetysti ikiomaan tietokantaani. Netti kun nyt on saatavilla oikeastaan kaikkialla siellä missä teen tiedonhakujakin. Mikä parasta, RefWorks on yhteensopiva monien kirjasto- ja artikkelitietokantojen kanssa, ja tietojen siirto onnistuu yksinkertaisesti leikkaamalla ja liimaamalla. Kannattaa katsoa lisää vaikka Tampereen yliopiston kirjaston ohjeista. Tähän asti olen itse tallentanut vain kirjojen viitteitä, joten artikkeliviitteiden käytön kätevyydestä en osaa omakohtaisesti sanoa mitään.

Ehkä vieläkin paremmalta kuulostaa, että lopulta lähdeluettelon kirjoittaminen onnistuu vain ruutuja rastittamalla ja sopivan käytännön valitsemalla. Palvelun pitäisi nimittäin pystyä suoraan tulostamaan oikein muotoiltu, Word-muotoinen lähdeluettelo valitsemistani teoksista ja artikkeleista. En ole kokeillut tätä toimintoa, mutta jos se on totta, minkä helpotuksen se suokaan. Ei enää julkaisupaikkojen ja kustantajien epätoivoista metsästystä...

RefWorks on siis tosiaankin tietokanta, eikä mikä tahansa lista viitteitä. Omia viitteitään voi kansioida, tai luokitella, ja niistä voi hakea palvelun omalla hakukoneella haluamillaan kriteereillä. Helpottaa aivan varmasti suurten viitemäärien hallintaa.

Oman tietokantani kokoaminen onkin jo vauhdissa. Kirjaston tiski, ja vielä yliopiston kirjaston tiski, on siitä hyvä päivystyspaikka, että tässä kulkee käsien läpi jos jonkinlaista mielenkiintoista gradu-, metodi- ja kirjoitusopasta. Kun kirjaston tietokantakin on koko ajan taustalla auki, hyödylliseltä vaikuttavia viitteitä kyllä kertyy. Ratkaisematta on enää se ongelma, että missä välissä nuo kaikki teokset oikeasti käyn läpi...